Hengissä vieläkin - valitettavasti.

Syömiset on mennyt joka päivä huonosti, tai vieläkin huonommin.

Itsemurha-ajatukset on olleet mielessä silloinkin, kun on ollut hyvä olla ja oon todellakin näyttänyt
kuulemma tosi-tosi-tosi-iloiselta.

Loppuviikko on mentävä täydellisesti. Mä en voi jatkaa tätä epäonnistumisten putkea. Vaan mustahan se on kiinni.

Kesäloma on ihan nurkan takana ja mä oon tässä kunnossa... Vituttaa.

Uskooko kukaan teistä enää muhun?

... Ja taas...

Taas ne ajatukset valtaa
mun pään enkä saa unta...

Kukaan ei selviä elämästä hengissä.

Mitä ideaa tällä kaikella edes on?

Me kaikki ollaan täällä
vaan käymässä.

Joskus, toivottavasti pian,
mäkin oon muisto vaan...

... Jos mua edes kukaan muistaa.

Maailmassa on niiiin paljon ihmisiä,
ja mä oon vain yksi heistä...

... Joten mitä väliä just mulla olisi?

Mä haluaisin niin paljon tappaa
itseni. Niin sanoinkuvailemattoman paljon...

En oo ikinä halunnut tätä näin paljon.

Epäilenpä, että kohta edes mun rakkaiden 
mielipiteellä kyseiseen asiaan ei ole merkitystä.

Mä salaa toivon, että kaikki hylkäisi mut, jotta voisin tappaa itseni "jättämättä pahaa mieltä muille"...

Se ois vain yksi hyppy. Jostain tosi korkeelta, tai junan alle. Tai lääkkeitä. Veitsi. Mitä vain. 

Sitten mä olisin poissa. Pelkään kuitenkin älyttömästi sitä, jos epäonnistuisinkin jostain syystä ja jäisin henkiin.

En enää tiedä, mitä mä teen itseni kanssa. Kaikki olisi helpompaa, jos en olisi masentunut. 

En tiedä, kauanko jaksan enää vetää tekohymyn naamalleni ja valehdella jatkuvasti olevani kunnossa. Vastaan jokaikinen päivä kavereideni kysymyksiin "mitä kuuluu?", että "ihan hyvää", kun totuus on ihan jotain muuta. "Juu, tosi hyvin menee, mietin täs just itteni tappamista ja viillän, kiskon hiuksii päästä ja hakkaan. Eikä mua kuin hymyilytä :)"


Miksikö kirjoitin tästä blogiin?

Kelle muulle mä muka kertoisin? 

Mä en halua mun kavereilleni lisää huolia. Psykologille kertomisesta ei ole mitään hyötyä. Mun oli vaan "pakko" kirjoittaa tästä jonnekkin. 
En halua hautoa näitä kaikkia ajatuksia päässäni ja tiedän, että edes joku teistä ymmärtää. En mä ole ainut ihminen joka ajattelee/on joskus ajatellut tällaisia ajatuksia. Ja mä tiedän, että itsemurha olisi itsekäs ratkaisu. Silti... Entä jos?

Milloin on mun aika lähteä?

:/ :(

Mä tiedän, että mä olisin tappanut itseni jo
kauan sitten, ellei mulla olisi näin ihania ihmisiä elämässäni kuin mitä on. En pystynyt keskittymään tänään yhtään mihinkään, sillä mietin koko päivän, että oonko mä täällä vaan muiden takia? Mä en usko siihen, että mulla olisi edessäni hyvä tulevaisuus (jos sitä edes tulee...), että pärjäisin koulussa ja töissä, että tulisin ikinä olemaan täysin onnellinen, että ystäväni, poikaystäväni, sekä perheeni jaksaisivat mua "loppuelämän", että pääsisin eroon ongelmistani jne... Mä todellakin oon täällä vaan muiden takia, mutta kysymys onkin: kauanko mä jaksan tätä..? 

Ei oo mennyt syömiset hyvin taaskaan, huomenna on varmasti ainakin kilon turvotukset. Huoh. Oma vika vitun sika, rajota syömistäsi nyt vihdoinkin. Huomenna mä syön vain kurkkua ja ananasta, sekä juon paljon vihreetä teetä ja vettä.
TÄÄ EI VOI JATKUA NÄIN. 

MUN ON LAIHDUTTAVA JA
SEN MÄ MYÖS TEEN.

"Sä oot täydellinen just tollasena" - tyyliset lauseet ahdistaa mua niin paljon... Valheita, valheita, valheita...

MÄ EN SILTI LUOVUTA.