mun pään enkä saa unta...
Kukaan ei selviä elämästä hengissä.
Mitä ideaa tällä kaikella edes on?
Me kaikki ollaan täällä
vaan käymässä.
Joskus, toivottavasti pian,
mäkin oon muisto vaan...
... Jos mua edes kukaan muistaa.Maailmassa on niiiin paljon ihmisiä,
ja mä oon vain yksi heistä...
... Joten mitä väliä just mulla olisi?
Mä haluaisin niin paljon tappaa
itseni. Niin sanoinkuvailemattoman paljon...
En oo ikinä halunnut tätä näin paljon.
Epäilenpä, että kohta edes mun rakkaiden
mielipiteellä kyseiseen asiaan ei ole merkitystä.
Mä salaa toivon, että kaikki hylkäisi mut, jotta voisin tappaa itseni "jättämättä pahaa mieltä muille"...Se ois vain yksi hyppy. Jostain tosi korkeelta, tai junan alle. Tai lääkkeitä. Veitsi. Mitä vain.
Sitten mä olisin poissa. Pelkään kuitenkin älyttömästi sitä, jos epäonnistuisinkin jostain syystä ja jäisin henkiin.
En tiedä, kauanko jaksan enää vetää tekohymyn naamalleni ja valehdella jatkuvasti olevani kunnossa. Vastaan jokaikinen päivä kavereideni kysymyksiin "mitä kuuluu?", että "ihan hyvää", kun totuus on ihan jotain muuta.
Miksikö kirjoitin tästä blogiin?Kelle muulle mä muka kertoisin?
Mä en halua mun kavereilleni lisää huolia. Psykologille kertomisesta ei ole mitään hyötyä. Mun oli vaan "pakko" kirjoittaa tästä jonnekkin.
En halua hautoa näitä kaikkia ajatuksia päässäni ja tiedän, että edes joku teistä ymmärtää. En mä ole ainut ihminen joka ajattelee/on joskus ajatellut tällaisia ajatuksia. Ja mä tiedän, että itsemurha olisi itsekäs ratkaisu. Silti... Entä jos?
Milloin on mun aika lähteä?
